Etelä-Afrikan päiväkirja

Helle on tainnuttanut minut niin kuin varmaan muutkin. Tämänkesäinen Suomen helle voittaa lähes kaikki kokemani Kapkaupungin helteet. Ei välttämättä asteissa, mutta pituudessa. Kapissa lisäksi tuulee aina ainakin meren lähettyvillä. Nyt siellä on aika viileää varsinkin öisin.

Lähdin tarkoituksella pois Etelä-Afrikasta jalkapallokisojen ajaksi, koska en ole innostunut suurista ihmisjoukoista. Olen tietysti seurannut kisoja ja ollut tavattoman ylpeä toisen kotimaani menestyksestä kaikissa järjestelyissä ja hengen luomisessa. Ehkä kansainvälinen mediakin oppi jotain ennakkoasenteista ja Afrikkaa koskevista stereotypioista. Reiluja toimittajat sitten lopulta olivat englantilaisten roskalehtien tähtiä lukuunottamatta.

Kisat maksoivat valtavasti; joidenkin arvioiden mukaan viisi miljardia euroa. Eteleäafrikkalaiset odottavat nyt, että kisoja katsoneet miljardit ihmiset innostuivat maasta niin, että he lähivuosina tulevat paikan päälle katsomaan kaunista luontoa ja ystävällisiä ihmisiä. Rakennetuista teistä, silloista, rautateistä ym. tärkeistä infrastruktuureista on tietysti hyötyä kaikille jatkossa. Stadionien käyttö sen sijaan askarruttaa ainakin minua. Niitä Fifa vaati ja sai haluamansa. Kisojen voittaja oli ainakin kansainvälinen jalkapalloliitto.

Tiedotusvälineiden kautta välittyi myös Etelä-Afrikan synkempi puoli; köyhien asuttamat slummit. Lapsia näytettiin runsaasti ja stadioneilla lapsilla oli kansainväliseen tapaan rooli jalkapallosankareiden vierellä. Stadioneille pääsi kuitenkin vain pieni etuoikeutettujen lasten joukko. Ilman kenkiä kaduilla pelaavat pojat ja tytöt ovat valtavan suuri enemmistö ja heidän tulevaisuutensa ei ole lupaava. Viittaan taas Suomen Punaisen Ristin ja Palloliiton tukikampanjaan, jonka osoite on www.palloliikkeelle.fi

Käväisin viime viikonvaihteessa Oslossa ystäviä tapaamassa. Kaunis kaupunki ja ystävällisiä ihmisiä. Pidin paljon Norjasta niin kuin varmaan kaikki muutkin turistit. Uusi oopperatalo ja aika uusi Nobel Peace Center olivat kiinnostavimmat kohteet. Peace Centerissa oli eteläafrikkalainen erityisnäyttely, jossa oli runsaasti valokuvia ja maalauksia. Norjalaisilla on tiivis suhde Etelä-Afrikkaan ja he tekevät ruotsalaisten tavoin runsaasti kulttuuriyhteistyötä eteläafrikkalaisten kanssa. Pientä merkkiä suomalaistenkin kiinnostuksesta maata kohtaan näkyy. Helsingin taidehallissa on näyttely, syyskuussa seuraava tulee Helinä Rautavaaran museoon ja ensi vuonna tulee laaja afrikkalaisen taiteen näyttely Kiasmaan. Hienoa.

Lämmintä kesää, koetetaan jaksaa

Helvi Kolehmainen

Olin viime perjantaina käymässä entisessä työpaikassani Yleisradiossa oikein hyvästä syystä. Jalkapalloilun MM-kisat Etelä-Afrikassa alkoivat ja Kapin Ketut olivat järjestäneet bileet. Kapin Ketut ovat osa Ylen ja Maikkarin eläkeläisten yhteisjärjestöä Vanhoja Kettuja.

Olen kertonut Kapin Ketuista ennenkin. Se on pääasiassa ryhmä eläkkeellä olevia yleläisiä toimittajia, mutta joukkoon kuuluu aviopuolisoita sekä toimittajia lehdistä ja muita Etelä-Afrikan ystäviä.

Puolitoista vuotta sitten he tekivät matkan Etelä-Afrikkaan ja ihastuivat siihen perusteellisesti. Matkan varrella he pistäytyivät yllättäen pieneen kouluun, jonka oppilaiden hymyt loivat sillan Suomen ja Etelä-Afrikan välille. Kapin Ketut alkoivat kerätä rahaa koululle.

Tähän mennessä on pienen ryhmän aktiivisuuden ansiosta hankittu koulupuvut yli 130 varattomimmalle koulun oppilaalle. Puhetta on ollut lisäpuvuista sekä keittiön varustamisesta uusilla laitteilla. Varoja kerätään Kettu-kavereilta, erilaisissa tapahtumissa sekä myymällä omatuottoisia kortteja ja järjestämällä arpajaisia.

Viime perjantaiksi Kapin Ketut olivat kutsuneet Ylen johdon myötävaikutuksella pari sataa vierasta Pasilan auditoriaan ja Ison Pajan eteisaulaan MM-kisojen avajaisiin ja seuraamaan ensimmäistä ottelua isäntämaan Etelä-Afrikan ja Meksikon välillä. Kotimaisten vieraiden lisäksi paikalla olivat Etelä-Afrikan ja Meksikon suurlähettiläät sekä muita kansalaisia molemmista maista. Bileistä tuli tosi hauskat. Kun entinen työtoveri kysyi jossain vaiheessa, olenko nähnyt yhtä hauskaa tapahtumaa Ylen tiloissa aikaisemmin, vastaus oli, että en.

Etelä-Afrikalle menossa olevat MM-kisat ovat valtavan tärkeä tapahtuma, mutta niin se on meille Etelä-Afrikan ystävillekin. Avajaisottelun 1-1 tulos oli erittäin tärkeä isäntämaan itsetunnolle ja tulevalle ilmapiirille, mutta säväytti se suomalaistakin. Pasilan auditoriassa oli maaotteluhenkeä, kun toinen osa yleisöstä hurrasi Etelä-Afrikalle ja toinen osa Meksikolle. Ystävinä silti erottiin.

Kapin Ketut ovat loistoesimerkki pienestä porukasta, jonka innostus saa aikaan konkreettisia tuloksia ja ennen kaikkea iloa sekä omaan että autettavien elämään. On hauskaa olla osa tätä porukkaa.

Autettavia on Etelä-Afrikassa viljalti, mutta pienestäkin avusta on aina hyötyä. Siksi muistutan myös toisesta kampanjasta, jonka Suomen Punainen Risti ja Palloliitto ovat panneet pystyyn. Siinä kerätään rahaa köyhille eteläafrikkalaisille lapsille ja nuorille, jotka paikallisen Punaisen Ristin avulla voivat osallistua koulun jälkeen tärkeään vapaaehtoistoimintaan, jalkapalloon. Siihenhän myös kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on keräämässä varoja eri puolilta maailmaa. Se oli myös yksi Soweton torstaisen avajaiskonsertin avustuskohteista.

Enemmän tietoja kampanjasta on edellisessä blogissani ja vielä enemmän osoitteessa www.palloliikkeelle.fi

Helvi Kolehmainen

Jalkapallo on päivän sana Etelä-Afrikassa. Jäljellä on enää kuukausi h-hetkeen eli jalkapalloilun  mm-kisojen avajaisiin. Toivon todella, että valtaisat rakennustyöt ja muut valmistelut alkavat olla valmiina. Runsas kuukausi sitten Kapkaupungista lähtiessäni paljon oli vielä kesken.

Jalkapallo on urheilulaji, johon köyhillä eteläafrikkalaisilla lapsilla on eniten varaa ihan pelkän kaduilla ja maastossa juoksemisen jälkeen. Siksi jalkapallo on mustien ja värillisten eniten harrastama ja seuraama urheilulaji Etelä-Afrikassa. Mutta kaikilla ei ole varaa tähänkään lajiin, sillä todellinen harrastus vaatii kentän, sopivat kengät, palloja, pelipuvun, valmentajan, mahdollisuuden matkustaa jne. Mustien ja värillisten asuinalueilla pulaa on kaikesta tästä.

Eteläafrikkalaiset köyhät lapset kokevat kovia aivan syntymästään lähtien. Koti saattaa olla peltihökkeli, vanhemmat ovat työttömiä, terveellistä ruokaa on vaikea saada, perheenjäsenet ja naapurit voivat olla alkoholisoituneita ja väkivaltaisia ja pahimmassa tapauksessa sairaita. Asuinympäristö saattaa olla rikollisjengien terrorisoimaa. Lasten elämässä pelko on jokapäiväinen asia.

Tällaisissa olosuhteissa koulun käyminen on vaikeaa. Vanhemmat eivät pysty auttamaan lapsia kotiläksyissä ja opettajien ammattitaito voi olla heikko. Opiskelumotivaatio jää helposti heikoksi. Siitä ovat todisteena tilastot, joiden mukaan esimerkiksi viime vuoden lopulla vain 60.6 prosenttia peruskoulun päättökirjoituksiin osallistuneista nuorista läpäisi tutkinnon.  

Lapset ja nuoret tarvitsevat kipeästi tukea säilyttääkseen opiskelumotivaationsa, uskoakseen tulevaisuuteen, pysyäkseen erossa rikollisuudesta ja säästyäkseen pelottavalta hiv-tartunnalta. Suomen Punainen Risti ja Palloliitto ovat aloittaneet kampanjan, jossa kerätään rahaa Etelä-Afrikan lasten ja nuorten auttamiseen. Apu menee perille jalkapallon avulla.

Kerättävien rahojen avulla Etelä-Afrikan Punainen Risti perustaa jalkapallojoukkueita, jotka tarjoavat lapsille ja nuorille koulun jälkeen, viikonvaihteissa ja lomien aikana mielekästä ja pitkäjänteistä tekemistä kaduilla kulkemisen sijasta. Jalkapallon ohella nuorille annetaan terveysvalistusta, kansalaiskasvatusta, opetetaan suvaitsevaisuutta ja kasvatetaan itsetuntoa.

Suomen Punaisella Ristillä on Etelä-Afrikan järjestön kanssa jo olemassa nuorisotoiminnan hanke, jonka pääsisältönä on HIV/aids-työ. Jalkapalloprojekti tulee osaksi tätä hanketta. Norjan Punainen Risti on yhdessä Norjan Palloliiton kanssa tukenut eteläafrikkalaisia jalkapallon harrastajia jo 15 vuoden ajan. Samaa työtä tekevät lukemattomat kansalaisjärjestöt ja yritykset, koska tulokset ovat olleet hyviä. Myös kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on liittynyt tukijoiden joukkoon.

SPR ja Palloliitto ovat antaneet kampanjansa nimeksi Pallo liikkeelle, joka kuvaa Suomesta lähtevää apua ja sen siirtymistä maapallon toiselle laidalle. SPR on avannut internetiin sivuston, jossa kerrotaan kampanjasta, haastetaan seuroja, palloilijoita, jalkapallon ystäviä ja yrityksiä mukaan lahjoittajiksi ja tempauksien järjestäjiksi. Sivuilla on mm. lahjoituskauppa, vinkkejä tavoista, miten kampanjaan voi osallistua, ensiapuvideot, jalkapallopelejä ja kertomuksia eteleäafrikkalaisista nuorista. Sivun osoite on www.palloliikkeelle.fi

Kampanjaan pyritään saamaan mukaan erityisesti nuoria, koska kampanja on omalla tavallaan kansainvälisyyskasvatusta myös suomalaisille nuorille. Ensimmäiset suomalaiset nuoret ovat jo olleet kerääjinä jalkapallotapahtumassa. Innostus oli kuulemma ollut suuri.

Tämä on kampanja, johon kuka hyvänsä voi osallistua. Välttämättä ei tarvise mennä edes jalkapallokentille, vaikka pääasialliset lipaskeräykset siellä tapahtuvatkin. Pienikin tuki auttaa antamaan tulevaisuuden uskoa lapsille ja nuorille, joilla meihin verrattuna on niin vähän.

Pankaa sana kiertämään, please.

Helvi Kolehmainen

Tällä kertaa Suomeen kohti kevättä ja kesää. Paljon puhuttu lumi oli vajonnut asuinkeskuksissa aika vähiin, vaikka muutaman kilometrin päässä hankia on runsaasti jäljellä. Nyt vain puiden silmuja ja ensimmäisiä krookuksia odottamaan. Lintuja on ympäristössä runsaasti pareittain.

Koti-Suomen kokemukset toistuivat jälleen. Kun Helsingin asemalla raahasin rappusia ylös raskasta matkalaukkuani, ainoa apuaan tarjonnut henkilö oli ulkomaalainen. Hänkin varmuuden vuoksi kysyi, etten kai epäillyt hänen ryöstävän matkalaukkuani. Tähänkö suomalainen käytöskulttuuri on päätynyt? Junasta alas matkalaukkuani nostamaan pyysin myötämielisimmän näköisen nuoren miehen. Hän sattui olemaan venäläinen kirurgi. Olin tosi iloinen kuullessani, että hän kävi parhaillaan lääkäriharjoittelua Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa ja halusi jäädä pysyvästi Suomeen. Hänen suomenkielen taitonsa oli oikein hyvä ja ihmisenä hän oli tavattoman hurmaava. Toivottavasti hänen suunnitelmansa toteutuu.

Ilmapiiri Suomessa vaikuttaa tunkkaiselta. Media on keskittynyt yhden poliitikon ajojahtiin, jonka maailmankuva näyttää enemmän kuin sekavalta. Julkisuudessa vuodesta toiseen pukujaan esitellyt Marja Tiura ei ole koskaan jäänyt mieleeni yhdestäkään poliittisesta kannanotostaan. Tarinoiden mukaan hän on hankkinut yli 17 000 äänen kannatuksensa kenttätyöllään. Varmaan lukuisilla naisten lehtijutuilla on ollut osansa, mutta nyt nekään eivät tunnu auttavan. Hän niittää, mitä on vuosien varrella kylvänyt.

Vielä ahdistavammalta tuntuu maahanmuuttajia kohtaan osoitettu viha, joka näyttää tunkevan esiin joka suunnasta. Astrid Thorsin varoitus siitä, miten vihapuheet helposti muuttuvat teoiksi, on pelottavan totta myös toisessa kotimaassani Etelä-Afrikassa. Siellä tapahtuu apartheidin oppeina edelleen poliittisia murhia niin eri rotujen välillä kuin rotujen sisälläkin. Jotenkin kuvittelisi koulutetussa Suomessa ihmisten pystyvän suurempaan suvaitsevaisuuteen, kun jokainen tietää, että tulevaisuudessa emme selviä ilman ulkomaista työvoimaa. Eikä kyse tietysti ole pelkästään työvoimasta, vaan toisenlaisten ihmisten tuomasta kansallisesta rikkaudesta.

Juuri Etelä-Afrikasta lähdettyäni siellä tapahtui murha, joka vaikuttaa maan ilmapiiriin vielä pitkään. Itse asiassa se nosti pintaan entisestään niitä kansallisia jännitteitä, joita maassa on ollut vuosisatoja. Kaksi maatyöläistä tappoi äärioikeistolaisen rasistin, Eugene Terre’Blanchen, joka apartheidin aikana (ja vielä nytkin ) edusti jyrkintä linjaa mustaa enemmistöä vastaan. Myöhemmin hän istui jopa jonkun vuoden vankilassakin väkivaltaisesta käyttäytymisestään työntekijäänsä kohtaan.

Likaisen murhajutun yllykkeenä äärioikeistolaiset, ja vähän muutkin, pitävät ANC:n nuorisojärjestön puheenjohtajan Julius Maleman vihaa uhkuvaa ja rotukorttia heiluttelevaa käyttäytymistä valkoihoisia kohtaan. Hän on ottanut tavakseen mm. laulaa vanhaa vallankumouslaulua, jossa yllytetään tappamaan buureja eli maan afrikaanereita. ANC itse puolusti pitkään Malemaa ja hyväksyi jopa laulun, mutta nyt emojärjestön mitta on vihdoin täyttynyt. Maan johto pelkää Maleman vihapuheiden nostavan levottomuuksia rotujen välille ja tämä ennustaa suoraan suuria vaikeuksia tuleville jalkapalloilun mm-kisoille. Maleman suun tukkiminen vaatii maan presidentiltä Jacob Zumalta hänelle epäluonteenomaista tiukkuutta.

Olen odotellut Tarja Haloselta voimakasta kannanottoa suomalaista rasismia vastaan. Kahden mummon käännytystä vastustava lausuma ei tällä hetkellä riitä. Olen jostain lukenut, että häntä pidetään muistaakseni Malesiassa tasa-arvoasioiden ajajien maailmanmestarina. Miksei tämä työ ulotu näkyvämmin Suomeen?

Helvi Kolehmainen

Tai oikeastaan melkein kaksi viikkoa täynnä ohjelmaa ja hauskoja hetkiä milloin missäkin.

Ohjelma alkoi (ehkä) suomalaisladyjen high tea-kokoontumisella vajaa pari viikkoa sitten eräässä Kapin uudessa hotellissa. Vietimme kaksi ja puoli tuntia englantilaisten hienostorouvien tapaan syömällä teen kanssa pieniä suolapaloja ja suussa sulavia kakkuja. Tietysti juoruttiin ja kerrottiin elämäntarinoita. Tunnelma oli suomalainen.

Lauantaina olivat sitten suomalais-eteläafrikkalaisen Seylenin 7-vuotisjuhlat Suomen suurlähettilään residenssissä. Hauskat ja hyvin kansainväliset juhlat, joissa tapasin jopa kaksi seitsenvuotiasta valokuvamallia. Nuorena se alkaa.

Sunnuntaina Kapiin tuli ystäväni Heidi ja asuu luonani pari viikkoa. Alkoivat kaupunkikierrokset, ystävieni tapaamiset ja pitkät ilta-istunnot. Ennätys on ollut klo 3 aamuyöllä. Emme ole nähneet luultavasti kymmeneen vuoteen.

Heidi on kiertänyt kaupunkia jonkin verran omatoimisestikin ainakin silloin kun minä olin hetken mukana pääministeri Matti Vanhasen virallisella vierailulla Kapkaupungissa. Presidentin linnan edustalla oli virallinen seremonia, kävelyä punaisella matolla, kunniakomppania ja kansallislaulut. Isäntänä oli varapresidentti Khalema Motlanthe.

Minulla oli vihdoin mahdollisuus tavata entinen vuokralaiseni; oikeastaan vuokralaiseni alivuokralainen. Pari vuotta sitten Motlanthe vieraili (Suomessa ollessani) silloisen vuokralaiseni luona kylässä ja päätti jäädä kaksiooni asumaan. Oli kuulemma rauhallinen paikka asua. Asunnostani hän sitten siirtyi suoraan Presidentin linnaan, kun hänestä ANC:n sisäisten riitojen seurauksena tehtiin syksyllä 2008 kahdeksaksi kuukaudeksi maan presidentti.  

En ole henkilökohtaisesti tavannut Motlanthea aikaisemmin, mutta olen toki pitkään seurannut hänen toimintaansa Etelä-Afrikan ja ANC:n johdossa. Hän on puolueen älykkö, joka luo puolueen linjaa ja kantaa eettistä vastuuta maan asioista. Hyvin hurmaava, vaatimaton ja arvostettu mies maamiestensä keskuudessa.

Seuraavana päivänä olimme Heidin ja naapuri-Estherin kanssa Yhdysvaltain konsulaatissa naistenpäivä-tilaisuudessa. Mukana oli yhdyskuntatyötä tekeviä afrikkalaisia naisia, opiskelijoita, yksi varaministeri ja joukon jatkona kaksi suomalaista. Sopeuduimme hyvin joukkoon.

Lauantaina Heidi kävi Hyväntoivon niemen retkellä ja minä seurustelin jälleen afrikkalaisen naisjärjestön jäsenien kanssa. Sunnuntaina oli vuorossa musiikkiteatteri-esitys, jonka upean musiikin loivat elävä jazz-orkesteri, kuoro ja pari loistavaa solistia. Hienon hieno esitys kuten aina kapilaisissa teattereissa ja oopperassa.

Maanantaina menimme 52 000 muun vieraan mukana Kapin uudelle stadionille; muut ehkä enemmän kristillisessä tarkoituksessa kuin me. Stadionilla on tämän kevään aikana ollut yksi jalkapallo-ottelu, jossa oli 20 000 katsojaa, yksi rugby-ottelu, jossa oli 40 000 katsojaa ja nyt erilaisten kirkkokuntien yhteinen kokoontuminen, johon siis saapui yli 50 000 osanottajaa. Näillä tapahtumilla on testattu kenttäorganisation, liikennejärjestelyjen sekä mm. poliisin kykyä selviytyä suurista yleisömääristä tulevia mm-kisaotteluja ajatellen. Hyvin on mennyt tähän mennessä.

Eilen illalla oli pieni tilaisuus suurlähettilään residenissä ja tänään Heidi tutustuu eläinpuistoon. Huomenna tapaamme taas ystäviäni, perjantaina menemme Robben Islandille ja balettiin ja lauantaina Khayelitshaan tapaamaan taiteilijoita, joiden näyttely on tulossa Suomeen. Sunnuntaina alkaa Heidin kotimatka ja minun viikkoa myöhemmin.

Suomalaiset vieraat saavat kappilaisen alkuasukkaankin liikkeelle; niin on tehnyt ainakin Heidi. Meillä on ollut todella hauskaa.

Helvi Kolehmainen

Minua yritettiin taas käännyttää kadulla. Viikonvaihteet ovat uskonnoille otollista aikaa. Ihmisillä ei ole kiire ja käännyttäjillä on into päällä. Jotkut ovat todella sitkeitä yrityksissään.

Eteläafrikkalaiset ovat kirkollista kansaa. Maassa sanotaan olevan enemmän kuin 4 000 kirkkokuntaa; pääasiassa kristillisiä. Lähes 80 prosenttia kansasta on kristittyjä. Muita uskonnollisia ryhmiä ovat hindut, muslimit, juutalaiset ja afrikkalaiset traditionalistit. Traditionalistit uskovat ennen kaikkea esi-isiin ja heiltä pyydetään apua kaikkiin mahdollisiin asioihin.

Kirkot eivät ole erityisen muodollisia. Nk. karismaattisten kirkkojen papeiksi voi tulla näköjään miltei kuka hyvänsä; mm. maan presidentti on yhden kirkkokunnan pastori. Puheita kirkoissa voi pitää lähes jokainen, jolla on jotain sanottavaa. Musiikki on monissa kirkoissa aivan keskeisessä asemassa. Gospel-musiikki on upeaa kuultavaa. Synagogassa huomasin kuuluvani alempaan kastiin: en kelvannut samaan aitaukseen miesten kanssa.

Eri kirkkokuntien keskeiset välit tässä maassa ovat hyvät ja rauhalliset. Kun tanskalaiset lehdet julkaisivat islamin uskontoa häpäiseviä kuviaan, Kakaupungin kirkkokunnat kokoontuivat yhteiseen, rauhanomaiseen mielenosoitukseen tapauksen vuoksi. Jopa Tanskan suurlähettiläs kutsuttiin tilaisuuteen.

Tuttavapiiristäni Mabel kuuluu Apostoliseen kirkkoon, Monica Hollantilaiseen reformeerattuun kirkkoon, Esther ja lukuisat muut  Angligaaniseen kirkkoon, joku luterilaiseen jne. Jumalasta puhutaan aivan arkisissa yhteyksissä. Kuka hyvänsä vastaantulija saattaa tapaamisessa nähdä jumalan johdatuksen. Jumala on suomalaisesta käytännöstä poiketen jokapäiväinen asia.

Se, että vallan vaihdosta viisitoista vuotta sitten selvittiin aika rauhanomaisesti, saattoi olla osittain kirkkojen ansiota. Entinen Angligaanisen kirkon arkkipiispa Desmond Tutu oli apartheidin aikana lähes ainoa kansallinen johtaja, jolla oli oikeus vapaasti puhua hallinnon epädemokraattisuudesta ja vapautuksen puolesta. Demokratisoinnin jälkeen hän johti sovintoon pyrkivää totuus- ja sovintokomiteaa, jolla oli suuri vaikutus rauhanomaisen kehityksen toteutumisessa.

Näennäinen rauhallisuus townshipeissa ja Cape flateissa saattaa edelleen  osaltaan johtua ihmisten uskosta. Maallisen elämän suuret vaikeudet pystytään kestämään paremmin, kun odotettavissa on heidän uskonsa mukaan ikuinen elämä.

Kun tänään kysyin yhdeltä käännyttäjältä, mitä tapahtuu, jos en onnistu tulemaan uskoon. Edessäni on kuulemma helvetti. Aika kamala tulevaisuus. Helvetin tapainen elämä joillakin ihmisillä on täällä kuitenkin jo maallisessa elämässä. Soisin heille parempaa osuutta jo tässä olotilassa. Sen luomiseen ei ole pystynyt sen enempää maan hallitus kuin yli 4 000 kirkkokuntaakaan.

Helvi Kolehmainen

Tämä yksinkertainen kysymys jäi keskeisesti mieleeni eilisestä Etelä-Afrikan parlamentin järjestämästä kansainvälisen naisten päivän seminaarista. Seminaarin teema oli, mitä 2010 jalkapallon mm-kisat jättävät perinnöksi Etelä-Afrikan naisille.

Puhujia oli lukemattomia ja pääasiassa naisia, mutta otsikon kysymyksen esitti mies. Hän oli tutkija, jonka keskustelukieli poikkesi ministereiden, kansanedustajien ja lukuisien naisjärjestöjen jäsenten kielestä. Hän jätti hallinnon syrjään ja kysyi ennen kaikkea kotien  vastuuta.

Prostitution suurin syy Etelä-Afrikassa on köyhyys. Ihmisillä ei ole työtä, monilla ei oikein minkäänlaisia tuloja ja silloin selviytymismahdollisuudet ovat rajalliset. Naiset ovat erittäin usein yksin vastuussa lastensa tulevaisuudesta ja silloin prostitutio on yksi keino. Tämä ei ole hyvä esimerkki lapsille.

Maaseudun lapsien elämä on vielä erilaista. Lasten vanhemmat ovat lähteneet työnhakuun kaupunkeihin ja lapset ovat jääneet isoäitiensä huolehdittaviksi. Kylissä ei koulun jälkeen ole minkäänlaista tulevaisuutta ja silloin lapset alkavat itse etsiä uutta elämää.

Tähän väliin tulevat kolmannet osapuolet eli välittäjät, jotka “auttavat” nuoria siirtymään maaseudulta kaupunkeihin. Siellä nuoret joutuvat joko seksityöhön, pakkotyöhön koteihin tai joissain tapauksissa pakkonaimisiin. Tämä on nk. human trafficia, jonka määrä on räjähdysmäisesti kasvanut ympäri maailmaa, erityisesti köyhistä maista rikkaisiin. Erittäin tuttu ilmiö myös Euroopassa.

Tämän vuoden mm-kisoihin Etelä-Afrikkaan odotetaan ilmaantuvan noin 40 000 prostituoitua. Osa on tietysti Etelä-Afrikasta, mutta osa tulee ulkomailta. Etelä-Afrikassa ei oikein tiedosteta human trafficin todellisuutta. Sosiaaliministeriön edustaja sanoi radio-ohjelmassa maassa olevan 202 pakkosiirron uhria. Samaan aikaan kansalaisjärjestöt arvioivat määräksi 38 000.  

Nyt Etelä-Afrikassa ihmetellään, miten suojella tyttöjä (ja poikia) kisojen aikana tarjolla olevista houkutuksista tai vaaroista. Toiset suosittelivat tiedottamista, toiset kondomeja, mutta kaikki tuntuivat olevan myöhässä. Kisojen aikana on normaalia pidempi koululoma, joka lisää lapsien edessä olevia ongelmia. Kun vanhemmilla on tavallisesti samanaikaisesti lomaa, alkoholin käyttö kodeissa lisääntyy ja lasten valvominen vähenee. Kuitenkin juuri kotien asia olisi pitää lapset pois kaduilta. Opettajien antama ohjaus ei siihen riitä.

Keskuteluissa todettiin, että kansainvälinen jalkapallojärjestö Fifa on miesten maailma. Sen johdossa, hallituksessa tai muissa tärkeissä elimissä ei tietenkään ole yhtään naista, siitä huolimatta, että tytöt ja naiset pelaavat laajasti jalkapalloa. Etelä-Afrikan jalkapallopiirit ovat kuitenkin toimineet eri tavalla, sillä 2010 paikallisissa järjestelykomiteoissa on 40 % naisia ja muutamia myös johtotehtävissä. Kapkaupungin komiteaa johtaa nainen, mutta hän onkin ainoa yhdeksän komitean johtajan joukossa.

Naisia yllytetään edelleen tekemään ruokaa, tekemään käsitöitä ja järjestämään kulttuuritapahtumia. Eli siis tekemään samoja asioita kuin aina ennenkin. Tärkeämmät asiat jäävät miehille.   

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että ensimmäisen kerran jalkapallon mm-kisojen yhteydessä Fifa tekee työtä järjestävän maan hallituksen kanssa. Etelä-Afrikassa kisoja ei muuten olisi voitu järjestääkään, kun rakennustöitä kisoja varten oli edessä niin paljon. Tällä yhteistyöllä on varmasti vaikutusta myös  siihen, että naisia on järjestelyissä täällä mukana enemmän kuin muissa kisoissa.

Vaikka naisille edelleen yritetään kehittää jotain kisoista hyödyttävää, lopputulos oli, että maaseudun naiset jäävät kisoista osattomiksi. Vaikka matkanjärjestäjät lupaavat kiertomatkoja maaseudun kyliin, niiden tuotto paikkakuntalaisille on vähäinen. Joka tapauksessa kaikki suunnitelmat vaikuttivat aika myöhäiseltä.

Paikalla olleet muutamat miehet olivat hurmaantuneita naisten aktiivisesta ja vaikuttavasta osallistumisesta. Jälleen kerran täällä Etelä-Afrikassa tuli mieleen, etteivät miehet tiedä naistensa ajatuksista kovinkaan paljon. Lieneekö sama tilanne edelleen myös Suomessa?

Helvi Kolehmainen

Niin sanovat varsin usein eteläafrikkalaiset värilliset, joka on yksi kansanryhmä tämän maan sateenkaarikokoelmassa. Etelä-Afrikassa puhutaan edelleen valkoihoisista, intialaisista, värillisistä ja mustista afrikkalaisista.

Värillinen kansanryhmä syntyi, kun Etelä-Afrikkaan 1600-luvulla saapuneet eurooppalaiset (hollantilaiset ja englantilaiset) hankkivat orjikseen kaukoidässä asuvia indonesialaisia, malesialaisia ym. aasialaisperäisiä kansallisuuksia. Mustat afrikkalaiset eivät kelvanneet heille edes orjiksi.

Etelä-Afrikassa tulokkaat sekoittuivat mustan väestön ja valkoihoisista ennen kaikkea hollantilaisten kanssa. Näistä yhdistelmistä syntyi nk. värillisten ryhmä. Heitä on Etelä-Afrikassa tällä hetkellä noin 10 miljoonaa ja ryhmä asuu pääasiassa Western Capissa, missä myös Kapkaupunki sijaitsee.

Etelä-Afrikassa eri väestöryhmille on annettu myös arvojärjestys: ylimpänä ovat valkoihoiset, seuraavaksi tulevat intialaiset, sitten värilliset ja alimpana kasteissa ovat mustat.

Musta väestö on lukumääräisesti ylivoimaisesti suurin, lähes 80 prosenttia kansasta ja he äänestävät pääasiassa ANC:ta. ANC:n politiikkana on koko demokratian ajan ollut tukea ennen kaikkea mustaa väestöä, joka apartheidin aikana oli kaikkein vaikeimmassa asemassa.

Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa (paitsi valkoihoiset) myös värilliset kokevat joutuvansa syrjinnän kohteeksi. Perinteisesti he olivat se ryhmä, joka oli erityisesti afrikaanereiden eli entisten hollantilaisten työvoimaa vuosisatojen aikana. Tämän vuoksi heidän nykyinen kielensä on afrikaans.

Perinteiset yhteydet ja yhteinen kieli on syynä siihen, että värilliset tuntevat olevansa lähempänä valkoihoisten kuin mustien afrikkalaisten ryhmää. Tämä siitä huolimatta, että taloudellisesti he ovat selvästi lähempänä köyhää mustaa väestöä kuin rikasta valkoista.

Tällä hetkellä he arvioivat, että he eivät ole riittävän mustia saadakseen työpaikkoja hallituspuolueen avulla. Niinpä he äänestävät entisen Kansallispuolueen eli rotusyrjintää harjoittaneen puolueen seuraajaa Demokraattista allianssia. Heidän suuri suosikkinsa on DA:n puheenjohtaja Helen Zille, vahva Western Capin provinssin pääministeri.

Joudun joskus käyttämään tavallista mittaritaksia matkalla kaupungin lähiöihin. Taksinkuljettajat ovat usein juuri värillisiä ja he ovat kovia puhumaan. Tällainen oli myös David, jonka kanssa sukeutui yhteiskunnan ongelmia koskenut vilkas keskustelu.

David on 12 lapsisesta perheestä ja joutui vanhimpana poikana työhön niin että nuorempien lasten koulutuksesta selvittiin. David ajeli ympäri Etelä-Afrikkaa ja lähimaita rekkakuskina kunnes siirtyi lyhyemmille reiteille taksikuskiksi. Siinä sivussa hän koulutti toimittajavaimonsa kanssa ensin tyttärensä ja tukee nyt oppikoulua käyvän poikansa tulevaisuuden haaveita.

Davidin tytär on koulutukseltaan ilmastotutkija, joka etsi loppututkinnon jälkeen kaksi vuotta työtä. Työhönottohaastattelut eivät johtaneet tulokseen, vaikka papereissa ei ollut vikaa. Jossain yhteydessä hänelle sanottiin suoraan, että mustat hakijat ovat etusijalla. Sitten isä David sai tarpeekseen.

Hän meni viimeisen tyttärensä epäonnistuneen haastattelun jälkeen tutkimuslaitokseen ja halusi puhua johtajan kanssa. Sitkeiden yritysten jälkeen keskustelu järjestyi ja David vetosi perustuslain takaamaan tasa-arvoon. Hallituspuolueen ohjelmoima affermative action ei voinut hänen mielestään mennä perustuslain pykälien ohi.

Johtaja kuunteli, haastatteli tytärtä ja otti tytön työhön. Tytär on tällä hetkellä hyvässä asemassa opintojaan vastaavassa työssä. Kaikilla tyttärillä ei ole yhtä päättäväistä isää.

Värillisten ongelmat Etelä-Afrikassa ovat hyvin lähellä köyhän mustan väestön ongelmia. Koulukeskeytykset ovat yleisiä, huumeet ovat pelottavan hyvin tarjolla, rikostilastot ovat korkeita. David on työnsä ohella aloittanut työn värillisten nuorten pitämiseksi pois kadulta. Hän on perustanut nuorille jalkapalloryhmiä.

Yhdessä muiden vapaaehtoisten vanhempien kanssa hän on kerännyt lähes sata nuorta peliporukoihin, jotka kokoontuvat joka viikko harjoituksiin ja usein myös turnauksiin. Tarvittavat varat kerätään lasten vanhemmilta. Vastaavien joukkueiden tarve Etelä-Afrikassa on huutava.

Davidin poika muuten haaveilee ammattilaisen urasta (niin kuin varmaan kaikki muutkin pojat). Hänen suosikkijoukkueensa on Liverpoolin joukkue ja suosikkipelaaja Sami Hyypiä. Poika oli tavattoman pettynyt, kun Hyypiä hävisi Saksaan. Saksan liigaa ei Etelä-Afrikassa näytetä.

Helvi Kolehmainen

Eilen oli kulunut 20 vuotta siitä, kun Etelä-Afrikan entinen presidentti ja koko maailman ihailema valtiomies Nelson Mandela astui yli 27 vankilavuoden jälkeen vapauteen. Etelä-Afrikan historia sai silloin kokonaan uuden käänteen. Neljän vuoden jälkeen maassa pidettiin maan historian ensimmäiset demokraattiset vaalit.

Nelson Mandelan merkitystä Etelä-Afrikalle ei voi yliarvioida. Hänen käsittämätön sovinnonhalunsa rankkojen apartheid-vuosien ja henkilökohtaisten kärsimysten jälkeen on ollut esimerkkinä koko maailmalle. Valkoisten eteläafrikkalaisten suurin pelko asemansa menettämisestä mustan vallan aikana kaikkosi juuri Mandelan ansiosta. Mustille afrikkalaisille Mandela on ollut vapautuksen ja tasa-arvon symboli.

Mandela väistyi julkisesta elämästä 2000-luvun alussa osin terveydellisistä syistä, mutta myös jättääkseen tilaa ANC:n muulle johdolle, ennen kaikkea presidentti Thabo Mbekille. Niin kauan kuin Mandela oli näkyvissä, hänen arvovaltansa syrjäytti jokaisen muun maan johdossa.

Mandela ei kuitenkaan ole lopettanut työntekoa poliittisen toiminnan päättymisen jälkeen. Hän on hitaasti tehnyt muistelmiaan sekä osallistunut kolmen nimissään olevan säätiön työhön. Säätiöt tukevat erityisesti vaikeassa asemassa olevia lapsia ja jakavat stipendejä nuorille opiskelijoille sekä Etelä-Afrikassa että muissa eteläisen Afrikan maissa.

Aikoinaan Mandelan soittamat aamupuhelut tulivat kuuluisaksi siksi, että jotkut puheluja vastaanottaneet kuuluisuudet niistä julkisuudessa kertoivat. Mm. presidentti Bill Clinton kuului Mandelan “soittorenkaaseen” aina, kun oli tarvetta kerätä rahaa johonkin välttämättömään tarpeeseen. Clintonin toteamus “Nelson Mandelalta on mahdotonta kieltää mitään” kuvasi Mandelan henkilökohtaista vaikutusvaltaa nimekkäisen ihmisten keskuudessa maailmalla.

Mandela osallistui eilen Parlamentin avajaisiin, jotka olivat samalla hänen vapautuksensa 20-vuotisjuhlat. Edelleen hymyilevä, tasapainoinen valtiomies keräsi valtavat ablodit ja laulun istuntosaliin saapuessaan. Hän on vapaustaistelun ikoni, jonka elämän jatkumista kaikki tässä maassa toivovat. Jotenkin tuntuu, että Etelä-Afrikassa koetaan turvattomuutta sen jälkeen, kun nyt jo 91-vuotias maan isä poistuu.

Nykyisen presidentin Jacob Zuman karisma on viime aikoina aika lailla heikentynyt hänen aina uusia paljastuksia sisältävän elämäntapansa vuoksi. Ei ole helppoa olla kansallisen ikonin saappaissa, vaikka olisi esimerkillinenkin maan johtaja. Sitähän Zuma ei tällä hetkellä ole.

Helvi Kolehmainen

Etelä-Afrikassa on tällä hetkellä kaksi asiaa pinnalla. Toinen on entisen presidentin FW de Klerkin puhe Parlamentissa 20 vuotta sitten. Puheessaan hän ilmoitti mm. Nelson Mandelan vapauttamisesta vankilasta ja kaikkien oppositiopuolueiden toiminnan sallimisesta maassa.

Tämä puhe muutti Etelä-Afrikan historian. Pitkien neuvottelujen jälkeen apartheid-aika Etelä-Afrikassa päättyi ja maa siirtyi demokraattiseen hallintoon vuoden 1994 vaalien jälkeen. 

Tämä asia on saanut ansaitsemansa julkisuuden, mutta sen kilpailijana on ollut nykyisen presidentin Jacob Zuman värikäs yksityiselämä. Ihmiset elävät loppujen lopuksi tätä päivää ja pitävät historiaa muiden ihmisten asiana enemmän kuin jokapäiväisen elämän osana.

Naapurit kyselevät, miten eurooppalaiset mahtavat suhtautua Jacob Zuman moniavioisuuteen ja nyt paljastuneeseen uuteen avioliiton ulkopuolella syntyneeseen lapseen. Vaikea sanoa muuta kuin että varmaan samalla tavalla kuin talouskokoukseen Genevessä osallistuneet maailman vaikutusvaltaisimmat ihmiset: enimmäkseen nauraen.

Viimeinen paljastus eli Zuman uusin “rakkauden lapsi” on avioliittojen ulkopuolella syntynyt lapsi, jonka äiti on vaikutusvaltaisen eteläafrikkalaisen jalkapallojohtajan tytär. Tyttären isä on Zuman (entinen?) henkilökohtainen ystävä ja ikätoveri.

Laskelmien mukaan lapsi on kahdeskymmenes Zuman virallisesti tunnustama lapsi. Jotkut lapsista ovat syntyneet Zuman vaimojen kanssa joko ennen tai jälkeen hääseremonioiden. Zumalla on tähän mennessä ollut viisi vihittyä vaimoa ja yksi nyt kihlattuna. Kihlattu ei ole neljä kuukautta sitten avioliittojen ulkopuolella syntyneen lapsen äiti. 

Etelä-Afrikassa vain osa väestöstä nauraa. Virallinen anc:lainen linja on, että Zuman yksityiselämä on hänen henkilökohtainen asiansa, joka ei kuulu muille. Puolueen nuorisoliiton mukaan presidentti on afrikkalaisen kulttuurin mukaan “elder” eli vanhempi henkilö, jonka tekemisiä nuorempien ei kuulu arvostella. 

Toinen ryhmä nauraa vielä vähemmän. Heitä vaivaa maan maineen kärsiminen presidentin värikkään seksielämän vuoksi. Toisia vaivaa se, että kansa joutuu vähäisistä verovaroista maksamaan presidentin kieltämättä laajan perheen kaikki taloudelliset etuoikeudet, jotka heille lakien mukaan kuuluvat.

Eniten oppositiopuolueita, tiedotusvälineitä ja osaa muista ihmisistä vaivaa se, että Zuman esimerkki on tuhoisa maan hiv/aids-kampanjoille. Zuma on itse maailman aids-päivänä marraskuussa korostanut vastuullisuutta, mm. kondomin käyttöä seksuaalisessa kanssakäymisessä ja on nyt antanut esimerkin eteläafrikkalaisille miehille täysin toisenlaisesta mallista.

Esimerkiksi ANC:n nuorisoliitolla on ollut selittämistä, miten se yhtä aikaa puolustaa presidentin käyttäytymistä ja yrittää samalla vakuuttaa nuorille yhden suhteen ylläpitämisen tärkeyttä.

Eteläafrikkalaiset miehet ovat aina suhtautuneet kielteisesti kondomin käyttöön seksuaalisissa suhteissaan ja sillä on ollut valtava vaikutus hiv/aids-pandemian kehittymiseen. Zuman antama esimerkki ei ainakaan pienennä aidsin leviämisen uhkaa maassa, joka pitää hallussaan sairauden leviämisen maailmanennätystä.

Helvi Kolehmainen